Sataa. Aloitan sään kuvauksella, kuten kuka tahansa oppimaton käytännön ihminen tekee. Ennen arvioitiin päiväkirjoja ja kirjoittajan havaintoja ympäristöstä siten, etteivät henkisemmät intelliketkut kirjoittaneet koskaan säästä tai muistakaan töitätekevien jutuista. Ei kato kiinnostanut niitä pätkääkään.

 Sataa, asteita +12. Fillaroin pankkiin, kauppaan ja takaisin. Tungin Pitäjänmäen sammon talletusautomaattiin kaikki €20:t joista vain kykenin luopumaan. Illalla pitäisi mennä pelaamaan palloa poikien kanssa, likaisuus taattu. 

 Pitäjänmäen sammossa on tiskin takana semmoinen tympeä blondi, joka kai kokee olevansa uransa huipulla, kun se pääsee tivaamaan asiakkailta hankkareita. Siis siitäkin, kun antaa niille rahaa edelleen myytäväksi, jos papereita ei löydy, joutuu siitä maksamaan,  ihan tosi.  Blondi ei ole muistavinaan mua, vaikka mä olen suurinpiirtein uhannut sen henkeä ja terveyttä raivoissani. No, asioin tiskillä vain jos se on ihan välttämätöntä, sitä se paskiainen haluaakin. Viskaan ruttuisen ajokorttini kuin luun naapurin koiralle, en kiitä, katson vain inhoten. Jep, sellainen sen vitun maailma tietysti onkin, täynnä epäystävällisiä ihmisiä. Tympeät blondit voivatkin itse olla uhreja, koko juttu on vain traaginen ketju, väärään aikaan lauottu ällöttävyys poiki vastaällöilyä joka suututti ja sai ällöilemään edelleen ja niin voilà, maailmassa on taas yksi tympeä blondi lisää. Tässä aiheesta syntynyt haiku:

    tympeä blondi

kirsikan oksan alla

 etsii kevättä.

 ja vitsi:

 - kuinka monta tympeää blondia tarvitaan sähkölampun vaihtamiseen?

- hyi helvetti sua.

- no joo, tää oli kompajuttu, se uusikin lamppu näyttelee tietenkin kuollutta.

- ja vanha lähtee karkuun sillä aikaa.

- ok, yksikin tynpeä blondi on liikaa, jos haluaa vaihtaa lampun.